Kuukausi: syyskuu 2017

Niinhän siinä kävi että padunmunat kuoriutui! Ja tietysti etuajassa, laskettu aika oli lauantai niin hätäisin jo keskiviikkona maailmaan yritti pääsemättä munasta ja torstai aamuna ennen töihin lähtöä hänet sitten avitin ulos. Nimeksi sai Hoppu, vallan virkeä otus 😀 Kun sai untuvat kuivaksi alkoi työ ja touhu, ilmeestä päätellen voisi luulla uudeksi angry birdsiksi mutta ei, ihana lutunen on!

Seuraava tulokas Hippu osasi ihan itse kuoriutua, on sisko/veljen kanssa melkein identtinen ja aivan yhtä ihastuttava. Toivottavasti kanoja molemmat, jännää nähdä mikä on heidän väri sulkapeitteisenä.

Kolmas kovanonnen tipu Virkku ei itse päässyt munasta ja taas autettiin. Voi mikä kääpiö sieltä pullahti! Ehkä rennoin tyyppi mitä on tavattu, torkut otetaan jalat taivasta kohti 🙂 Mustan untuvan tasapainottaa valkoinen mahan alus ja töyhtö päässä.

Viimeinen mutta ei vähäisin on Torkku, kirjava tipunen. Minikokoinen hänkin ja ulos avitettu, mutta ei nimensä veroinen vaan hyvin määrätietoinen touhuaja ja käy välillä nokkimalla herättämässä muut.

Kertakaikkisen ihastuttava joukko kuoriutui siis. Neljä munista oli ”mennyt kesken” eli kehitys lakannut jossain vaiheessa, yhdessä valmis kuollut tipu eli jotain tapahtui ennen kuoriutumista. Mutta pidän tätäkin onnistumisprosenttia hyvänä ja ehkä onni ettei enempää tullut, mihin ihmeeseen se joukko olisi mahdutettu talveksi! Nämä tipuset tulevat elelemään kylppärissä kunnes ovat aikuisia. Ja kuten arvata saattaa meidän aika menee näitä seuratessa, eli kylppäristä on muodostumassa meidän olkkari 😀

Tapaus Orpo, voi elämä! Hän on päättänyt kuulua perheeseen kaikilta osin. Eli nyt on apulainen joka asiassa mukana sekä jopa auton oven vieressä odottamassa pääsisikö ajelulle. Lintutalon ohjeiden mukaisesti hänellä on itsemääräämisoikeus elää missä haluaa eli jos on päättänyt meidän pihassa elää niin siihen ei ole nokan koputtamista kenelläkään. Meille tämä sopii kyllä! Illalla viimeisenä huikataan hyvät yöt ja vastaus on hänen omaa poopotusta….aamuisin otetaan lentoharjoituksia, minä juoksen edellä ja Orpo perässä siipiä räpyttäen. On se vaan kaunis näky ja kuinka voikaan olla iso! siivet levällään ei ihan pikku tilassa liikuta. Saa nähdä lähteekö talveksi, jos ei niin sitten turvataan veden ja ravinnon saanti. Toivon edelleen toki hänen lähtevän ja palaavan keväällä. Pieni eikä niin pieni lisä tästä eläjästä on, paskaläjät on melkoisia! nyt ei puutu lannoitetta nurmikolta eikä oikeastaan mistään 😀 Onkohan nyt sitten seuraavana opetettava ”sisäsiistiksi” eli tehdään vessa-alue johonkin…tätä täytyykin kehitellä!

Jotta elämä ei olisi vain siipiveikkoja niin vastapainoksi työ. Voi kuinka tykkäänkin työstäni ja kruununa viime viikolla pyrähdys Tampereelle ”firman” kulttuuripäiville. Hulluja kun olemme niin toki näytelmän kyhäsimme ja vaatimaton yleisömäärä 220 hlö oli….hui ja ai! Hengissä selvitty ja esitetty, kivaa oli ja nauru raikui koko reissun, eli muutama lisävuosi tienattu taas. Nyt sitten jaksaakin taas kuppeiden hedelmien kommelluksia ja kaikkea kun on akut ladattu. Pikkujouluja odotellessa 😉

 

Voi Orpo, hän saapui kuulaana syysaamuna pakettiauton kontissa . Iloisena korista rantaan laskeutui ja kovasti omaa jutteluaan piti. Kaunis yksilö kaikin puolin! Ja kaikki hyvin muutoin mutta….niin ihana ja kaunis kun oli suunnitelma hänen vapaudesta niin se ei ihan ole toiminut suunnitelman mukaisesti. Nimittäin hän viihtyy enemmän pihalla kuin järvessä ja jos pienenkin äänen kuulee niin perään tulee. Tässäpä sitä ollaan ja ihmetellään. Aamulla hän käy vienosti koputtamassa oveen että hereillä ollaan 🙂 Ja kuinkahan monta kertaa on järveen ohjattu! Lukuisia ja varmasti saadaan vielä tuplaten enemmän ohjata. Järki sanoo että hänen parhaaksi on muuttaa muiden mukana etelään mutta nyt jo hieman haikea olo että mitäs sitten kun se päivä toivottavasti koittaa jolloin siivet ottavat tuulen alleen ja aurinkorannat kutsuvat. Toivon todella että se päivä koittaa! ja sitten alkaakin keväällä odotus tullaanko sieltä takaisin mahdollisesti jopa puolison kera 😉 Tämäkin kokemus poikasille on ollut sellainen että en usko joka lapsen moista kokevan. Suhde luontoon rakentuu järkevästi, autetaan ja pelastetaan tarvittaessa, eikä vaan nautita antimista. Ja antiahan riittää, sienikausi parhaimmillaan 😀

Talvikanala valmistui! Eli lunta tupaan ja jäitä porstuaan vaan 😀 Mutta nyt ei harmita kylmät yöt, kanat on lämpöisessä ja silkkipyllyt palkitsi siirron aloittamalla muninnan 🙂 Riemua ja onnen kyyneleitä näiden höppänöiden kanssa riittää. Jos itse kana ilmoitti kuuluvasti tapahtumasta, onnellinen farmari piti taatusti suuremman metelin! Kyllä me herkuteltiin taas meloonilla ja maissilla, ihan koko porukka kukkoja myöten.  Ja syliteltiin, jotain on oikein tehnyt kun pieni pörröinen otus painaa päänsä rintaani vasten ja luottavaisena torkahtaa siihen.

Viiriäiset tekivät sisälle paluun, siis isommat. Sulkasadon sitten aloittivat eli munantuotanto on yhden viirun varassa…tai muutaman viikon päästä pikkuiset ovat aikuisia ja tiedä mikä tuotantolinja siellä on 😀 vielä ei merkkejä sukupuolista ole, pikku Voitto on vahva lintu, hiekka-astian valtias. Lenkka, tuo vitamiineilla marinoitu kenokaula on hyvin oman tiensä kulkija joka on pesätalon katon omaksi sviitiksi ominut, porukan ainut tumma yksilö ja täysin terve tänä päivänä. Täpärästi lopetukselta välttynyt, joskus on hyvä seurata tilannetta yön yli kuten hänen kohdallaan. Muutoin porukka on hyvin tasakokoista ja energistä sakkia, edelleen ihmetyttää tuo kehityksen nopeus. Mahtava projekti ollut kaikkinensa. Ensikeväänä on kyllä uusi erä haudottava!

Hanhet sai luksustilat viimein käyttöönsä, kalkkunat siirtyivät viimeisille viikoille kanojen kesätarhoihin odottamaan the endiä 😀 Ja voi hanhia, niin torvia, kuvittelivat ensin ulkotarhassa olevan vähintäänkin näkymätön muuri tai joku muu elämää suurempi rajoitin. Pienellä houkuttelulla isoon alaan on tutustuttu ja nyt sitten otetaan siipituuletuksia juoksun kera 😀

Kuuntelin taannoin lasten vanhempien keskustelua arjen pyörityksestä, kuka laittaa ruuan kuka pesee pyykit, kuka vie harrastuksiin ja mistä sen oman ajan löytää, kuinka arki kuormittaa ja väsyttää…En voinut osallistua keskusteluun… Koska koen että kaikki tuo ja paljon muuta on siunaus ja lahja, etuoikeus olla vanhempi! Vaikkakin meidän perheessä sitä vastuuta ja tekemistä ei kukaan olekaan jakamassa, en voi huononakaan päivänä valittaa siitä. Minä kaipaan edelleen lisätunteja vuorokauteen. Tai oikeastaan en, Korjaan, nyt päivät on juuri pullollaan elämää, rikasta rakasta ja parasta sellaista!

Seppo saapui! Ihana sininen belgianjätin/wiener sekoituspoika, ikää reilu 10vko ja ensikevääseen asti saapi olla oloneuvoksena ja kasvatella kulkusiaan 😉 Toivottavasti Sepon ja Ullan jälkeläisiä juoksentelee sitten toukokuulla viimeistään.  Kotiutuminen sujui hyvin ja herra on niin kuin aina olisi kuulunut joukkoomme. Muut pupuset kasvavat ja voivat hyvin, nyt pienimmätkin ovat aamuisin kaurapuurokuppia odottamassa. Huimaa seurata kasvua ja kehitystä, niin kanien kuin viiriäisten kanssa. Jännitys tiivistyy ensi viikonloppuna hautomakoneen äärellä, eläviä paduaanin alkuja on ainakin 8 munassa! Ei meinaa malttaa odottaa!

Olen aina tykännyt katsoa luonto- ja eläinohjelmia ja nyt siitä on ollut hyötyä! Lapsuuden haaveammatti eläinlääkäri olisi ehkä voinut ollakin järkevää tämän lauman keskellä. Nimittäin olisi eläinlääkäri Pol ylpeä tästä kotitohtorista 🙂 On hoidettu niin hanhen irronneita kynsiä, viiriäisten kampurajalkoja kuin nyt viimeisimpänä kaulansa loukannutta viiriäistä paikkailin. Kaikki voi edelleen hyvin 😀 Mutta jatkuvasti on oltava valmius jopa hätälopetukseen eli ei se eläintenpito yhtä juhlaa ole.  On tässä kuluneena kesänä joutunut kukon päästämään autuaammille kanalaitumille sekä pikku peukaloisen myös. Nyt on lyöty kalkkunoiden lahtauspäiväkin lukkoon eli henkinen valmistautuminen alkakoon…toisin sanoen välineistö huolehdittava kuntoon jotta kaikki sujuu mahdollisimman kivuttomasti ja vaivattomasti. Ensikesänä näitä paskatykkejä ei meidän tontille tule! Hanhia senkin edestä, uusi hautomakone nimittäin saapui! Siihen sopii 65 kanamunaa/55 hanhen/ ja viiriäisiä varmasti liki sata eli voi sitä tipujen määrää ensi keväänä 😀 tavoitteena kasvattaa hanhilauma ehkä 15-20 yksilön parveksi ja talven yli aina pitää kantaparvi 5-8 yksilön koko luokassa. Mutta turha stressata tulevaa, eletään tämä syksy ja talvi ensin.

Kun ei omissa olisi tarpeeksi tekemistä niin meninpä sitten lupautumaan joutsenen pelastamiseen. Erään viljelijän pellolle oli keväällä ilmestynyt yksinäinen untuvikko, hänen hanhet olivat sen adoptoineet  ja yllätys, hänestä kasvoi kaunis joutsenen poikanen. Nyt kesän tämä yksilö on elänyt hanhilaumassa ns kalalammella ja olisi aika palata luontoon. Tässä kohtaa minä lupasin auttaa eli joutsen saapuu viikonloppuna meille ja lasken kotirannasta järveen. Seurailen tilannetta kaikilta osin ja toivon hänen lentävän muiden lajitovereiden kanssa etelään talveksi. Ja varasuunnitelma, sitä ei ole…eli jos jostain syystä hän ei lähde niin sitten mitä ilmeisemmin Ähtäri tai Heinolan lintutalolle reissu tiedossa, toivotaan että vaistot ohjaavat kaunokaista lentämään lämpöiseen.

Karvattomien poikasten kanssa syksy toi kiireet eli hoito/kerho/uimakoulu/koulu/tyttöystävä jne jne. Huokaus. Ei tarvitse vieläkään miettiä mitä töiden jälkeen tekisi. Tälle harvapäiselle esidementikolle on vain hieman haastavaa muistaa olla oikeassa paikassa oikean pojan kanssa 😉 Ruuhkavuodet vai kuinka se meninkään….Eläköön elämä, tämä on juuri sitä parhaimmillaan ja monella mausteella!