Farmilla on elämää, ja paljon! Eli viimein kauan odotetut viiriäiset kuoriutuivat onnistuneesti. Mikä työvoitto! Kyllä sitä on konetta kytätty, lämpöjä ja kosteutta tarkkailtu…huh, ja kun viimein ihan ajallaan ensimmäinen tirriäinen maailmaan päätti tulla niin tietysti piti töissä olla…loppu hyvin ja 11 kuoriutui 15:sta. Yksi jouduttiin lopettamaan vrk ikäisenä, yksi kuoli 3vrk ikäisenä ilman 
näkyvää syytä. Yksi tirriäinen oli munassa väärin päin, hautomakonetta tyhjentäessä aloin munia avaamaan ja iloinen yllätys olikin elävä tipunen. Nyt tämä pieni ihme sai nimekseen Voitto ja hän on muita 2 vrk nuorempi mutta niin reipas ja kaunis! Kaikkinensa nämä pikku peukaloiset ovat mainioita, touhuavat hirmuisesti mutta uupuvat yhtä-äkkiä ja silloin nukahdetaan oltiin ruokakupissa tai missä tahansa. Tv:tä meillä ei tällä viikolla ole katsottu lainkaan, illat mennyt näitä ihmeitä seuratessa 🙂
Mutta ei tässä vielä kaikki, Kyllikki palkitsi rankan viikonlopun jälkeen perheen
10 uudella tulokkaalla! Valitettavasti kaksi menetettiin mutta kahdeksan hyvin virkeää tuhisijaa pesässä kurkistelee. Nyt jo silmät raollaan ja tunnelisto rakennettuna pesään. Ja tämähän tietää taas uutta häkkiprojektia, tilaa tarvitaan. Tässä poikueessa on vain yksi valkopohjainen ja muut ruskeita, Patapoikia kaikki.
Aiemmasta poikueesta on nyt valittuna Ulla, valkokirjava naaras jolle on sulhanenkin löytynyt, Seppo. Näin saadaan uutta verta jalostukseen ja ensi kesänä meillä toivottavasti viipeltää Taalasmaiden jälkeläisiä 😀
Hautomakone hurisee taas, tällä kertaa 11 paduaanin munaa keikkuu kyydissä. Jännitystä, tuskailua ja toivottavasti onnistumisen riemua tiedossa vajaan kolmen viikon päästä.
Kaiken tämän tohinan keskellä meillä on ollut taas kaikenlaista muuta murhetta. Teinieinari pahoinpideltiin, onneksi enään mustelmat ja kudosvaurioita muistuttamassa tapahtuneesta mutta kyllä taas äidin sydän heitti puolitoistavolttia ja tapahtuma pysäytti totaalisesti mielen. Muutoinkin tässä kipuillut toisen itsenäistyessä ja sitten tällaista, kuinka vaikeaa on hillitä itseään ettei ylireagoi ( ikuinen ulkonaliikkumiskielto ja 50v voi harkita kotoa poismuuttamista) saatikka että osaisi luottaa että siivet kantaa vaikka muutama höyhen pöllähti. Onneksi lapseni on mitä ihanin, paljon on keskusteltu ja voin olla ylpeä kuinka viisaan pojan olen saanut! Nyt vain äidin on uskallettava hengittää ja elämä jatkuu jälleen. Oikeusprosessi on sitten aikanaan ja tekijät toivottavasti vastaavat teostaan. Tapahtunut lähensi entisestään meidän jo läheistä suhdetta ja miten hienoja nuoria miehiä pojallani onkaan ystävinä, pitkiä hyviä keskusteluja on käyty porukalla ja uskoisin että näistä kasvaa erinomaisia aviomiehiä ja isiä tulevaisuudessa.
Pieni tahto ihminen aloitti päiväkodin, loiva pudotus kun vain kaksi päivää viikossa näin alkuun. Ja sehän alkoi hyvin kunnes koitti päivä nro 2…itku tuli ja ikävä kesken päivän. Reippaalla asenteella kuitenkin asiasta juteltiin ja toisella viikolla luulin jo asian olevan hyvin. Kunnes taas koitti lähdön hetki, onneksi nämä herkistymiset on nopeasti ohi meneviä ja uskon että ensi viikolla päästään jo kuivin silmin. Kaiken mylleryksen keskellä tämä pieni taimeni jaksaa aina muistuttaa että älä äiti huoli, minä olen pitkään vielä pieni….ONNEKSI on!
Kiljusilla on siis ollut hyvin vaiherikasta elämää, taas, jälleen ja aina 😀