Tekijä: marila

Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on, pakastimen lokerossa ei kani ole onneton…Tämän aikoinaan pongasin tuotantokanijengistä ja tottahan tuo on. Meillä oli sitten teurastuspäivä, onnistunut sellainen. Kaikki meni niin kuin piti ja kalkkunat sekä kuusi kania päätyi pakastimeen. Voi sitä lihan määrää ja nyt on pari viikkoa syöty omia antimia. Vaikka kirosin kalkkunat ja varsinkin sen paskan määrän mitä tuottivat niin jo vain pikkuhiljaa taas ajatus lentää jo ensikesään ja mahdollisesti vain muutamaan kalkkunaan. Tuollaista laumaa ei tule enään! Kyllä hiljeni tontti ja ruuan menekki pieneni huomattavasti. tosin ei ihan eläimettömäksi jääty, laskin eilen että tällä hetkellä 50 päätä ruokittavana.

Omat pikku piipertäjät ovat aikuisia! Siis viiriäiset kasvoivat hurjan alkupyrähdyksen ja saavuttivat kuuden viikon kohdalla aikuisuuden merkkipaalun. Tämän palkitsivat aloittamalla muninnan 😀 Eli nyt päivittäinen tuotanto on 7 viirunmunaa, 2 tehokananmunaa, yksi silkin muna ja taitelijasielut eli paduaanit munii just silloin kun sille päälle sattuu. Sulkasato on vallannut kanalan ja entisestään koomisemman näköisiä pörröpäitä orrella keikkuu. Pikku padut taas ovat alkaneet kasvattamaan ensimmäisiä sulkiaan ja kieltämättä nauramatta ei voi katsella. On ne vaan niin ihania!

Tapaus Orpo….meillä lennetään! Mutta vain 100metrin halkaisija ympyrää laiturin päässä ja äkkiä kotia 🙂 Mökkinaapurit hämmästyneenä katseli kun minä hihkuin ja kehuin laiturilla ja toinen kaarteli ylpeänä ympyrää. Järvi on edelleen Orvolle vain pesu,pisu ja puljaus paikka, enemmän viihtyy pihatöissä assistenttina ja mitään et salassa tältä kyylältä tee! Jopa teurastukseen yritti tunkea työnjohtajaksi, useamman kerran kannoin takaisin järveen ja milloin minkäkin nurkan takaa nokka näkyi. Toimintamme lähinnä muistuttaa komedia elokuvaa varmasti sivullisten silmissä. Kuitenkin olen niin ylpeä tästä murusta ja samalla jo kyynel silmäkulmassa jos hän nyt sitten etelään lähtee.

Vahvasti touhun ja tunteiden täyteistä on siis syksykin farmilla 😀

 

Niinhän siinä kävi että padunmunat kuoriutui! Ja tietysti etuajassa, laskettu aika oli lauantai niin hätäisin jo keskiviikkona maailmaan yritti pääsemättä munasta ja torstai aamuna ennen töihin lähtöä hänet sitten avitin ulos. Nimeksi sai Hoppu, vallan virkeä otus 😀 Kun sai untuvat kuivaksi alkoi työ ja touhu, ilmeestä päätellen voisi luulla uudeksi angry birdsiksi mutta ei, ihana lutunen on!

Seuraava tulokas Hippu osasi ihan itse kuoriutua, on sisko/veljen kanssa melkein identtinen ja aivan yhtä ihastuttava. Toivottavasti kanoja molemmat, jännää nähdä mikä on heidän väri sulkapeitteisenä.

Kolmas kovanonnen tipu Virkku ei itse päässyt munasta ja taas autettiin. Voi mikä kääpiö sieltä pullahti! Ehkä rennoin tyyppi mitä on tavattu, torkut otetaan jalat taivasta kohti 🙂 Mustan untuvan tasapainottaa valkoinen mahan alus ja töyhtö päässä.

Viimeinen mutta ei vähäisin on Torkku, kirjava tipunen. Minikokoinen hänkin ja ulos avitettu, mutta ei nimensä veroinen vaan hyvin määrätietoinen touhuaja ja käy välillä nokkimalla herättämässä muut.

Kertakaikkisen ihastuttava joukko kuoriutui siis. Neljä munista oli ”mennyt kesken” eli kehitys lakannut jossain vaiheessa, yhdessä valmis kuollut tipu eli jotain tapahtui ennen kuoriutumista. Mutta pidän tätäkin onnistumisprosenttia hyvänä ja ehkä onni ettei enempää tullut, mihin ihmeeseen se joukko olisi mahdutettu talveksi! Nämä tipuset tulevat elelemään kylppärissä kunnes ovat aikuisia. Ja kuten arvata saattaa meidän aika menee näitä seuratessa, eli kylppäristä on muodostumassa meidän olkkari 😀

Tapaus Orpo, voi elämä! Hän on päättänyt kuulua perheeseen kaikilta osin. Eli nyt on apulainen joka asiassa mukana sekä jopa auton oven vieressä odottamassa pääsisikö ajelulle. Lintutalon ohjeiden mukaisesti hänellä on itsemääräämisoikeus elää missä haluaa eli jos on päättänyt meidän pihassa elää niin siihen ei ole nokan koputtamista kenelläkään. Meille tämä sopii kyllä! Illalla viimeisenä huikataan hyvät yöt ja vastaus on hänen omaa poopotusta….aamuisin otetaan lentoharjoituksia, minä juoksen edellä ja Orpo perässä siipiä räpyttäen. On se vaan kaunis näky ja kuinka voikaan olla iso! siivet levällään ei ihan pikku tilassa liikuta. Saa nähdä lähteekö talveksi, jos ei niin sitten turvataan veden ja ravinnon saanti. Toivon edelleen toki hänen lähtevän ja palaavan keväällä. Pieni eikä niin pieni lisä tästä eläjästä on, paskaläjät on melkoisia! nyt ei puutu lannoitetta nurmikolta eikä oikeastaan mistään 😀 Onkohan nyt sitten seuraavana opetettava ”sisäsiistiksi” eli tehdään vessa-alue johonkin…tätä täytyykin kehitellä!

Jotta elämä ei olisi vain siipiveikkoja niin vastapainoksi työ. Voi kuinka tykkäänkin työstäni ja kruununa viime viikolla pyrähdys Tampereelle ”firman” kulttuuripäiville. Hulluja kun olemme niin toki näytelmän kyhäsimme ja vaatimaton yleisömäärä 220 hlö oli….hui ja ai! Hengissä selvitty ja esitetty, kivaa oli ja nauru raikui koko reissun, eli muutama lisävuosi tienattu taas. Nyt sitten jaksaakin taas kuppeiden hedelmien kommelluksia ja kaikkea kun on akut ladattu. Pikkujouluja odotellessa 😉

 

Voi Orpo, hän saapui kuulaana syysaamuna pakettiauton kontissa . Iloisena korista rantaan laskeutui ja kovasti omaa jutteluaan piti. Kaunis yksilö kaikin puolin! Ja kaikki hyvin muutoin mutta….niin ihana ja kaunis kun oli suunnitelma hänen vapaudesta niin se ei ihan ole toiminut suunnitelman mukaisesti. Nimittäin hän viihtyy enemmän pihalla kuin järvessä ja jos pienenkin äänen kuulee niin perään tulee. Tässäpä sitä ollaan ja ihmetellään. Aamulla hän käy vienosti koputtamassa oveen että hereillä ollaan 🙂 Ja kuinkahan monta kertaa on järveen ohjattu! Lukuisia ja varmasti saadaan vielä tuplaten enemmän ohjata. Järki sanoo että hänen parhaaksi on muuttaa muiden mukana etelään mutta nyt jo hieman haikea olo että mitäs sitten kun se päivä toivottavasti koittaa jolloin siivet ottavat tuulen alleen ja aurinkorannat kutsuvat. Toivon todella että se päivä koittaa! ja sitten alkaakin keväällä odotus tullaanko sieltä takaisin mahdollisesti jopa puolison kera 😉 Tämäkin kokemus poikasille on ollut sellainen että en usko joka lapsen moista kokevan. Suhde luontoon rakentuu järkevästi, autetaan ja pelastetaan tarvittaessa, eikä vaan nautita antimista. Ja antiahan riittää, sienikausi parhaimmillaan 😀

Talvikanala valmistui! Eli lunta tupaan ja jäitä porstuaan vaan 😀 Mutta nyt ei harmita kylmät yöt, kanat on lämpöisessä ja silkkipyllyt palkitsi siirron aloittamalla muninnan 🙂 Riemua ja onnen kyyneleitä näiden höppänöiden kanssa riittää. Jos itse kana ilmoitti kuuluvasti tapahtumasta, onnellinen farmari piti taatusti suuremman metelin! Kyllä me herkuteltiin taas meloonilla ja maissilla, ihan koko porukka kukkoja myöten.  Ja syliteltiin, jotain on oikein tehnyt kun pieni pörröinen otus painaa päänsä rintaani vasten ja luottavaisena torkahtaa siihen.

Viiriäiset tekivät sisälle paluun, siis isommat. Sulkasadon sitten aloittivat eli munantuotanto on yhden viirun varassa…tai muutaman viikon päästä pikkuiset ovat aikuisia ja tiedä mikä tuotantolinja siellä on 😀 vielä ei merkkejä sukupuolista ole, pikku Voitto on vahva lintu, hiekka-astian valtias. Lenkka, tuo vitamiineilla marinoitu kenokaula on hyvin oman tiensä kulkija joka on pesätalon katon omaksi sviitiksi ominut, porukan ainut tumma yksilö ja täysin terve tänä päivänä. Täpärästi lopetukselta välttynyt, joskus on hyvä seurata tilannetta yön yli kuten hänen kohdallaan. Muutoin porukka on hyvin tasakokoista ja energistä sakkia, edelleen ihmetyttää tuo kehityksen nopeus. Mahtava projekti ollut kaikkinensa. Ensikeväänä on kyllä uusi erä haudottava!

Hanhet sai luksustilat viimein käyttöönsä, kalkkunat siirtyivät viimeisille viikoille kanojen kesätarhoihin odottamaan the endiä 😀 Ja voi hanhia, niin torvia, kuvittelivat ensin ulkotarhassa olevan vähintäänkin näkymätön muuri tai joku muu elämää suurempi rajoitin. Pienellä houkuttelulla isoon alaan on tutustuttu ja nyt sitten otetaan siipituuletuksia juoksun kera 😀

Kuuntelin taannoin lasten vanhempien keskustelua arjen pyörityksestä, kuka laittaa ruuan kuka pesee pyykit, kuka vie harrastuksiin ja mistä sen oman ajan löytää, kuinka arki kuormittaa ja väsyttää…En voinut osallistua keskusteluun… Koska koen että kaikki tuo ja paljon muuta on siunaus ja lahja, etuoikeus olla vanhempi! Vaikkakin meidän perheessä sitä vastuuta ja tekemistä ei kukaan olekaan jakamassa, en voi huononakaan päivänä valittaa siitä. Minä kaipaan edelleen lisätunteja vuorokauteen. Tai oikeastaan en, Korjaan, nyt päivät on juuri pullollaan elämää, rikasta rakasta ja parasta sellaista!

Seppo saapui! Ihana sininen belgianjätin/wiener sekoituspoika, ikää reilu 10vko ja ensikevääseen asti saapi olla oloneuvoksena ja kasvatella kulkusiaan 😉 Toivottavasti Sepon ja Ullan jälkeläisiä juoksentelee sitten toukokuulla viimeistään.  Kotiutuminen sujui hyvin ja herra on niin kuin aina olisi kuulunut joukkoomme. Muut pupuset kasvavat ja voivat hyvin, nyt pienimmätkin ovat aamuisin kaurapuurokuppia odottamassa. Huimaa seurata kasvua ja kehitystä, niin kanien kuin viiriäisten kanssa. Jännitys tiivistyy ensi viikonloppuna hautomakoneen äärellä, eläviä paduaanin alkuja on ainakin 8 munassa! Ei meinaa malttaa odottaa!

Olen aina tykännyt katsoa luonto- ja eläinohjelmia ja nyt siitä on ollut hyötyä! Lapsuuden haaveammatti eläinlääkäri olisi ehkä voinut ollakin järkevää tämän lauman keskellä. Nimittäin olisi eläinlääkäri Pol ylpeä tästä kotitohtorista 🙂 On hoidettu niin hanhen irronneita kynsiä, viiriäisten kampurajalkoja kuin nyt viimeisimpänä kaulansa loukannutta viiriäistä paikkailin. Kaikki voi edelleen hyvin 😀 Mutta jatkuvasti on oltava valmius jopa hätälopetukseen eli ei se eläintenpito yhtä juhlaa ole.  On tässä kuluneena kesänä joutunut kukon päästämään autuaammille kanalaitumille sekä pikku peukaloisen myös. Nyt on lyöty kalkkunoiden lahtauspäiväkin lukkoon eli henkinen valmistautuminen alkakoon…toisin sanoen välineistö huolehdittava kuntoon jotta kaikki sujuu mahdollisimman kivuttomasti ja vaivattomasti. Ensikesänä näitä paskatykkejä ei meidän tontille tule! Hanhia senkin edestä, uusi hautomakone nimittäin saapui! Siihen sopii 65 kanamunaa/55 hanhen/ ja viiriäisiä varmasti liki sata eli voi sitä tipujen määrää ensi keväänä 😀 tavoitteena kasvattaa hanhilauma ehkä 15-20 yksilön parveksi ja talven yli aina pitää kantaparvi 5-8 yksilön koko luokassa. Mutta turha stressata tulevaa, eletään tämä syksy ja talvi ensin.

Kun ei omissa olisi tarpeeksi tekemistä niin meninpä sitten lupautumaan joutsenen pelastamiseen. Erään viljelijän pellolle oli keväällä ilmestynyt yksinäinen untuvikko, hänen hanhet olivat sen adoptoineet  ja yllätys, hänestä kasvoi kaunis joutsenen poikanen. Nyt kesän tämä yksilö on elänyt hanhilaumassa ns kalalammella ja olisi aika palata luontoon. Tässä kohtaa minä lupasin auttaa eli joutsen saapuu viikonloppuna meille ja lasken kotirannasta järveen. Seurailen tilannetta kaikilta osin ja toivon hänen lentävän muiden lajitovereiden kanssa etelään talveksi. Ja varasuunnitelma, sitä ei ole…eli jos jostain syystä hän ei lähde niin sitten mitä ilmeisemmin Ähtäri tai Heinolan lintutalolle reissu tiedossa, toivotaan että vaistot ohjaavat kaunokaista lentämään lämpöiseen.

Karvattomien poikasten kanssa syksy toi kiireet eli hoito/kerho/uimakoulu/koulu/tyttöystävä jne jne. Huokaus. Ei tarvitse vieläkään miettiä mitä töiden jälkeen tekisi. Tälle harvapäiselle esidementikolle on vain hieman haastavaa muistaa olla oikeassa paikassa oikean pojan kanssa 😉 Ruuhkavuodet vai kuinka se meninkään….Eläköön elämä, tämä on juuri sitä parhaimmillaan ja monella mausteella!

Apua, se syksy todellakin saapuu…kurjet ovat saapuneet järvelle ja kyllä, kukoilla on nyt ainaista seuraa jotka jaksavat vastata heidän huuteluun. Mutta kuinka nopeasti kesä taas meni!

Kalkkunat elävät autuaan onnellisina tietämättä että aikaa ei paljon ole. Välipunnitus kevyimmän kohdalla antoi tuloksen 9080g eli mihinhän uuniin ajatteli kokonaisen joulukalkkunan sopivan? Luettuani HK kanateurastamosta uutista eilen  (eläviä tipuja roskissa) niin edelleen vahvistui tunne siitä että kyllä, haluan syödä onnellisen elämän elänyttä ja kivuttomasti teurastettua lihaa eli olen oikeilla jäljillä tämän farmihulluuteni kanssa

Hei maailma, täältä tullaan! Pupupojat kömpivät ulos pesästä, hirmuisen varhain mutta sitäkin innokkaampina. Kaikki on uutta ja ihmeellistä ja voi kuinka sitä ollaan ihania! Ja kyllä, lässytän ja lepertelen myös näille jotka pataan päätyvät. Hyvä elämä loppuun saakka ajatuksella. Aiemmat sisarukset ovat tällä hetkellä ylittäneet 2,5kg rajapyykin, hienosti siis kasvu etenee 🙂

Viiriäisvauvat kasvaa kohisten! Uskomatonta kuinka luontokappale voi viikossa kehittyä peukaloisesta pieneksi sulalliseksi piipertäjäksi. Asuntokin vaihtui suurempaan ja vihdoin uskaltauduin purut laittamaan aluseksi,ihanuus ja onni, nyt kylvetään kokoajan joko puruissa tai hiekka-astiassa. Pikku Voitto on kirinyt muita kasvussa kiinni ja on porukan vahvatahtoisin yksilö, hän menee juuri sinne mille tahtoo oli toinen tiellä tai ei 🙂 Uniaikaa vieläkin touhottajat käyttävät paljon ja sitten se valveillaolo aika käytännössä syödään koko ajan. Hassuja, kertakaikkiaan!

Pikkufarmari tahtoihminen on alkanut sadonkorjuuseen 😀 eli poikanen sai omat kasvulaatikot keväällä ja niitä on koko kesän hoidellut. Istutti salaattia pariakin eri lajia, porkkanoita ja sipulia. Nyt porkkanat on jo melko isoja ja niin maukkaita, ihana seurata kuinka onnellinen farmari käy maallansa ja poimii satoa. Hienosti hyödyntää naatitkin, antaa ystävilleen eli hanhille. Jaettu onni heillä siis 🙂 Uskon että ensi keväänä siemenhyllyllä on intoa uhkuva istuttaja, kuulemma kasvulaatikoita lisätään ja valikoima laajenee. Voi kunpa hän säilyttäisi tuon asenteen aikuiseksi saakka. Teinieinari toipuu hyvin, syksyn teemaväreissä leuka vieläkin on mutta mieli virkeä ja elo mallillaan. Itse tajusin juuri että miljoona hommaa odottaa tekijäänsä, ei siis vapaa-ajan ongelmia ole tiedossa!

 

Farmilla on elämää, ja paljon! Eli viimein kauan odotetut viiriäiset kuoriutuivat onnistuneesti. Mikä työvoitto! Kyllä sitä on konetta kytätty, lämpöjä ja kosteutta tarkkailtu…huh, ja kun viimein ihan ajallaan ensimmäinen tirriäinen maailmaan päätti tulla niin tietysti piti töissä olla…loppu hyvin ja 11 kuoriutui 15:sta. Yksi jouduttiin lopettamaan vrk ikäisenä, yksi kuoli 3vrk ikäisenä ilman näkyvää syytä. Yksi tirriäinen oli munassa väärin päin, hautomakonetta tyhjentäessä aloin munia avaamaan ja iloinen yllätys olikin elävä tipunen. Nyt tämä pieni ihme sai nimekseen Voitto ja hän on muita 2 vrk nuorempi mutta niin reipas ja kaunis! Kaikkinensa nämä pikku peukaloiset ovat mainioita, touhuavat hirmuisesti mutta uupuvat yhtä-äkkiä ja silloin nukahdetaan oltiin ruokakupissa tai missä tahansa.  Tv:tä meillä ei tällä viikolla ole katsottu lainkaan, illat mennyt näitä ihmeitä seuratessa 🙂

Mutta ei tässä vielä kaikki, Kyllikki palkitsi rankan viikonlopun jälkeen perheen 10 uudella tulokkaalla! Valitettavasti kaksi menetettiin mutta kahdeksan hyvin virkeää tuhisijaa pesässä kurkistelee. Nyt jo silmät raollaan ja tunnelisto rakennettuna pesään. Ja tämähän tietää taas uutta häkkiprojektia, tilaa tarvitaan. Tässä poikueessa on vain yksi valkopohjainen ja muut ruskeita, Patapoikia kaikki.

Aiemmasta poikueesta on nyt valittuna Ulla, valkokirjava naaras jolle on sulhanenkin löytynyt, Seppo. Näin saadaan uutta verta jalostukseen ja ensi kesänä meillä toivottavasti viipeltää Taalasmaiden jälkeläisiä 😀

Hautomakone hurisee taas, tällä kertaa 11 paduaanin munaa keikkuu kyydissä. Jännitystä, tuskailua ja toivottavasti onnistumisen riemua tiedossa vajaan kolmen viikon päästä.

Kaiken tämän tohinan keskellä meillä on ollut taas kaikenlaista muuta murhetta. Teinieinari pahoinpideltiin, onneksi enään mustelmat ja kudosvaurioita muistuttamassa tapahtuneesta mutta kyllä taas äidin sydän heitti puolitoistavolttia ja tapahtuma pysäytti totaalisesti mielen. Muutoinkin tässä kipuillut toisen itsenäistyessä ja sitten tällaista, kuinka vaikeaa on hillitä itseään ettei ylireagoi ( ikuinen ulkonaliikkumiskielto ja 50v voi harkita kotoa poismuuttamista) saatikka että osaisi luottaa että siivet kantaa vaikka muutama höyhen pöllähti.  Onneksi lapseni on mitä ihanin, paljon on keskusteltu ja voin olla ylpeä kuinka viisaan pojan olen saanut! Nyt vain äidin on uskallettava hengittää ja elämä jatkuu jälleen. Oikeusprosessi on sitten aikanaan ja tekijät toivottavasti vastaavat teostaan. Tapahtunut lähensi entisestään meidän jo läheistä suhdetta ja miten hienoja nuoria miehiä pojallani onkaan ystävinä, pitkiä hyviä keskusteluja on käyty porukalla ja uskoisin että näistä kasvaa erinomaisia aviomiehiä ja isiä tulevaisuudessa.

Pieni tahto ihminen aloitti päiväkodin, loiva pudotus kun vain kaksi päivää viikossa näin alkuun. Ja sehän alkoi hyvin kunnes koitti päivä nro 2…itku tuli ja ikävä kesken päivän. Reippaalla asenteella kuitenkin asiasta juteltiin ja toisella viikolla luulin jo asian olevan hyvin. Kunnes taas koitti lähdön hetki, onneksi nämä herkistymiset on nopeasti ohi meneviä ja uskon että ensi viikolla päästään jo kuivin silmin. Kaiken mylleryksen keskellä tämä pieni taimeni jaksaa aina muistuttaa että älä äiti huoli, minä olen pitkään vielä pieni….ONNEKSI on!

Kiljusilla on siis ollut hyvin vaiherikasta elämää, taas, jälleen ja aina 😀

Posti toi Novitan uusimman lehden, luimpa sitä illalla…VIRHE! Niin mahtavia uutuuslankoja että! Ja voi kuinka ohimoja pakotti kun niin monta uutta ideaa syntyi sukista ja lapasista…mutta missäs välissä tässä vielä ehtii neulomaan?? Eli elän ristiriitaisissa tunnelmissa, odotan talvea ja kylmiä iltoja jolloin puikot saa heilua, toisaalta en toivo ollenkaan vielä edes syksyä koska kaikki on vielä ihan vaiheessa talvikanalassa. Kalkkimaali on vielä ämpärissä eikä seinissä, saatikka osastoiminen jota ei ole vielä aloitettu. Huokaus, langat saavat odottaa kaupan hyllyllä vielä ja lehti on piilotettava.

Sateisen kesän kiitoksena vesiheinät rehottaa kukkapenkeissä, ilta meni kitkiessä ja toinen joka selkeästi nauttii tänä kesänä kasvun kulta-aikaa on nokkonen. AUTS! kropassa ei ole kohtaa jota ei kirvelisi :/ Mutta kiltisti silti tein kerppuja noista paholaisista ja toivon että kanat palkitsevat talvella kärsimykseni vähintäänkin kultamunilla.

Kissankutkale Alma, puliakoista se juuri katuojasta nouseen näköinen. Pelastettu viimehetkellä isännältä joka kissanpoikia lopetti, tuli meille onnettomana rääpäleenä odottamaan uuden kodin löytymistä ja yllätys, meille jäi. Aina epäsiistin näköinen ja omituisen värinen. Silti vallan hellyyttävä otus, rakastaa kaikkia ja tämän vuoksi löytyy sieltä missä muutkin ovat.

Prinsessa Madeleine alias Madde, Möttönen. Tiibetinspanieli pienellä ripauksella perhoskoiraa, eli sellainen astetta sporttisemman näköinen. Maailman helppohoitoisin yksilö, lenkkeilee jopa 100m vaadittaessa, muutoin istuu pihalla ja vaihtaa kankkua välillä. Rakastaa myöskin kaikkia ja todellakin on aina jonkun kyljessä kiinni, oli sitten omaa väkeä tai vieras.

Kyllikki, kani mamma vailla vertaa. Wiener/ nzr sekoitus pullealla pyllyllä ja vahvalla tahdolla.

 

 

Jorma alias Jorkki. Englannin check/rex sekoitus.  Äijistä äijin, paitsi roska silmässä ja muuta draamaa kunhan vain saa hoitoa 🙂 Ja todellakin tietää mitä tehdä kun Kyllikki kyläilee, mahti mies! Elänyt viimetalven karkurina kasvattajan pihalla eli omaa myös selviytyjän taidot halutessaan. Tosin nykyisin laiskanletkeä herrasmies joka korviaan lotkauta juurikaan mistään.

 

 

Patapojat, odottavat syksyä ja päätyvät ruuaksi nämä pötkylät. Päivät kuluvat joko syöden tai läjässä maaten….jossain vaiheessa oletettavasti hämähäkkiä lurahtanut joukkoon koska kiipeävät verkoissa ja seinissä sujuvasti.

 

Mike Monroe, Maikkeli, paduaani. Paha ääninen, mutta hirmuisen hyvä luontoinen kukko joka rakastui ensisilmäyksellä tehotyttöihin jättäen muut tukkakanaset välittömästi. Onnellinen oman laumansa johtaja.

 

 

Onneli ja Anneli, tehotytöt. Hylineja eli tehokanalasta pelastetut munintatykit, parhaina päivinä vääntävät pari munaa per nokka. Leppoisa luonteisia ihmisille, muille kanoille ei. Munittuaan ilmoittavat julmetulla kotkotuksella saldosta.

Rosvo Roope, paduankukko kaikilla mausteilla. Komea ääni ja rakastaa käyttää sitä, tällä tahdilla saa osallistua ensikesän kiekumisen SM-kisoihin. Viihtyy olkapäillä työnvalvojana ja kömpii syliin välittömästi kun tilaisuus sallii. Loisto luonteinen laumansa pomo.

 

Hissunkissu, paduantransu. Mitä ilmeisemmin kukko kanan ominaisuuksilla.  Omituinen eläjä, ainainen kiire joka paikkaan. Roopen tossun alla, silti isotellen tytöille. Ei kieku mutta ei munikaan, mitä ilmeisemmin se sateenkaari yksilö 🙂

 

Tina Turner alias Titi, paduankana. Täysin sylikana vaihtoehtoisesti kelpuuttaa olkapää paikan, niin piilossa et ole ettei Titi löydä kiehnäämään. Jos kana voi olla hömelö niin hän on 🙂

 

Muriaani, paduankana. Ainaisen kiireen omaava hänkin. Muutoin mieluusti seurailee toisten puuhia sen minkä suliltaan näkee.  Perso kaikelle syömiselle ja maistaa kaikkea kenkiä myöten.

Milla Magia, paduankana. Porukan arkajalka ja pienikokoisin. Silti vahvasti osallistumassa kaikkeen mahdolliseen ja innokas kylpijä, turpeet pöllyää ja hiekka lentää tämän naisen paikalla ollessa.

 

 

 

Silkkikanat eli värien mukaan Pippuri, Kaneli, Pumpuli ja Huisku. Ollaan vasta tipuisia eli vielä ei tiedä kuka on kana kuka kukko. Vahvatahtoisia pikkuotuksia suunnattomalla tarmolla varustettuna, ainainen touhu päällä.

Urpo, silkkikukko. Nimensä veroinen ääliö, kiekuu miten sattuu ja kanojen kanssa ihan onneton; ei osaa polkea mutta rettuuttaa kylläkin. Varpaat vinksallaan ja kulkee köpötellen vaikka ikää ole juuri mitään.

Prinsessa, silkkikana. Kaunis kukertaja ja kainalokananen. Tutkii maailmaa sen minkä pehkon alta näkee, ei suurella älyllä ole häntäkään siunattu.

 

 

 

Ruusa, parraton silkkikana. Hieman höperö ja hidastajuinen mutta innokas tonkija hänkin.

Viiriäiset, iloinen joukko aina puuhakkaita piipittäjiä. Neljä kanaa ja kukko, joka kerran jo karkasi mutta totesi maailman olevan liian arava. Kolme aktiivi munijaa ja yksi vapaamatkustaja joka lopetti muninnan.

Hanhet, kuusi vaappuvaa poopottajaa. Näiltä ei asiat lopu ja aina toimitetaan kaulat ojossa jotakin. Omaavat pohjattomat vatsat ja uskomattoman kasvuvauhdin. Kolme pääsee pataan ja kolme jää munimaan ensikesän poikia.

Lisäksi joukkoon kuuluu maailman rumimmat kalkkunat, 12 haukkuvaa polottajaa jotka syövät ja paskovat päivät pitkät. Pata kutsuu kaikkia syksyn tullen. Tämän kesän kokeilu ovat he ja luulen että ensikesänä painotus on hanhissa nopean kasvun ja muutoinkin miellyttävämmän ulkonäönkin vuoksi. Mutta jos joku sanoo että kalkkunat ovat tyhmiä ja arkoja, niin ei ole! Jostain kumman syystä näitä ei silti tule syliteltyä 😉

Tai ainakin muutamalle kanalle 🙂 Eli Viikonloppuna meille muutti sitten lisää silkkipyllyjä 2kanaa ja kukko, ja kuinka ollakaan eipäs nämä nyt sitten vielä pikku silkkien kanssa sopinutkaan yhteen. Lisää tarhoja oli rakennettava ja näin taas kaikilla elo mallillaan. Itsellä lihakset huutaa hoosiannaa ja kintuilla tuntuu juoksevan elohiiriä, tietää tehneensä siis. Ei tarvitse illalla unta odotella, eikä kyllä tv:täkään tuijotella. Mutta mukavaa puuhaa kaikesta huolimatta.

Viiriäisen munat yritti kuoriutua, valitettavasti jokin meni pieleen ja nokat näkyi mutta voimat hiipui. En lannistunut, uudet munat koneessa ja nyt on tuplamittarit lämmön ja kosteuden tarkkailuun! On tämä sellaista hienosäätöä että huh!

Patapoikasten kasvu on hurjaa, 300gr viikossa painoa 🙂 nyt vain pitäsi valita se yksilö joka jää kantaemoksi. Puoliso hälle on tilattu ja kasvattelee itseään vielä emonsa hoivassa.

Edelleen haave vuohesta elää, ensi kesää ajatellen jo hieman valmisteluja teen. Tosin ei se syöttösikakaan ole pois suljettu vaihtoehto. Omavaraisuus on muutoin jo hyvällä malilla, potut ja vihannekset saa jo omasta maasta. Marjat alkavat kypsymään ja sienet nousemaan, voi tätä sadonkorjuun iloa! Rapumerrat on pyytäneet jo viikon, kyllä sitä saa kohta alkaa kaivamaan lauluvihkot esille ja juhlia suunnittelemaan…on vain odotettava ne pihlajanmarjat koristeeksi 😉

Kiljusilla kaikki siis vallan mainiosti 😀

Elämää eläinten keskellä sateisena kesänä, ei käy tylsäksi. Sen kun saa vaihdettua puhtaat ja ennen kaikkea kuivat aluset niin jo vain seuraava kaatosadekuuro iskee ja märkien elukoiden tallustellessa tehty työ on ollut turhaa. Saatikka hanhien ja kalkkunoiden puuhastelut ulkona, ne on ollut useampana aamuna pannassa koska tarhat ovat upottavaa mutavelliä. Mutta tästä kaikesta ilon irti on ottanut poikani, juoksee milloin minkäkin häkin luona ”viihdyttämässä” otuksia, jopa niinkin innolla että tajunnut itsekin ettei ehkä yleisö ole yhtä otettuja saamasta huomiostaan. Tästä johtuen on syntynyt pienessä päässä ajatus että kukko mahdollisesti muistaa kaiken. Ja kun kukko vapauteen joka päivä pääsee niin jo on huutava ja juokseva poika pihalla. Eilen illalla oli koomista seurata kuinka poika juoksi kiljuen edellä, kukko perässä koska oletti että hänenkin kuuluu juosta ja huutaa ja kaiken keskellä istuu koira joka ei karvaansa heilauta. Katsoi laiskasti kuin tenniksen seuraaja pään kääntyessä aina seuraavan ohikulkijan ja huokaili. Ja tässä vaiheessa voin kertoa ettei kukko ole äkäinen, ei vähääkään, saavuttaessaan pojan seisoo hölmistyneenä ja pohtii selkeästi miksi juostiin. Kyseenalaistan väitteen kanan/kukon muistista ja älystä, osaavat hyvin peittää kyllä ne mutta uskon että ei ne ihan ”kana-aivoja” ole.  Höperöitä ne kyllä on, varsinkin tukkajumalat! Juostaan milloin mihinkin ja kops, käännetään ja sama toistuu 😀 kukapa sellaisten pehkojen alta näkisi mitään mutta ehtisi sitä touhuamaan kävellenkin. Viimeaikoina nämä yltiö kesyt otukset ovat päättäneet osallistua kaikkeen, siis ihan kaikkeen tekemiseen, ja aitiopaikalta eli olkapäiltä valvoen. Teinpä mitä tahansa niin ei mene kauan kun kuuluu suhahdus ja kintut ovat olalla. Roopen on vielä pakko ilmoittaa saapumisensa innokkaalla kiekunnalla ja tämähän on vallan herättävää kun suoraan korvaan huudetaan.

Tehotytöt Onneli ja Anneli ovat jostain syystä päättäneet olla ylitehokkaita, parhaina päivinä tehdään kaksikin munaa per nokka. Ja jos tyydytään normaaliin yhden munan päivä tahtiin niin silloin tehdään hanhen munan kokoinen muna. No eipä voi tyttöjä moittia, vähempikin kyllä riittäisi. Heidän armas parven pomo Maikkeli kyllä kiittää ja polkee sen minkä ehtii, on hellyyttävää kun illan tullen kolmikko kömpii orrelle, rouvat reunoille ja herra väliin nukkumaan. Oli maailman paras ratkaisu antaa tämän trion elää omaa eloa omassa rauhassa.

Mutta jotta ei unohtuisi totuus, on myös välipunnittu paisteja 😉 hanhet ovat saavuttaneet hienon 8kg rajapyykin ja kaninpojat 8vk 1250gr eli kasvuvauhdit ovat hyvät. Kalkkunat säästyivät punnituksen ”riemusta” jo pelkän ulkonäkönsä vuoksi, hyi ja hui kuinka voikin luontokappale ole ruma. Mutta kiitettävästä nämäkin rumilukset ovat kasvaneet koska päät on jo lantion korkeudella ja ovesta kuljetaan yksitellen pyllyjen leveyden takia. Mutta jos kehutaan että kalkkunat syö kaiken niin ei, ei todellakaan syö. Nämä rantut rumilukset nyt massakaudellakin jaksavat olla nirsoja. Jopa viljaa karsastetaan, huijaamalla voittoon eli sotken rehut ja jyvät toivoen olevan sen verran laiskoja etteivät viitsi erotella jokaisella nokkaisulla.

Jännitystä riittää myöskin, viiriäisen munat hautomakoneessa viettävät päivää nro 20 ja heiluvat mutta eivät kuoriudu! Jos on koirakuiskaajia niin kyllä tässä viimeaikoina on tullut oltua munakuiskaaja 😀 Saas nähdä onnistuuko vai hiipuuko elo munista…vesitesti paljasti tänäkin aamuna eloa eli toivoa vielä on!  Lisäksi Kyllikin laskettuaika olisi jälleen viikonloppuna, rouva on vallan pullea…on toki aina joten varmuutta ei ole onko odotettavissa pikkunakkeja. Jännää, kertakaikkiaan!

Kaiken kukkuraksi loma sitten otti ja loppui, työt sotkee nyt kaikkea puuhastelua. Ainut positiivinen puoli on ettei työhuoneen ikkunasta katsottuna sade juurikaan ketuta, ja onhan tässä lohtuna että jouluun ei ole enään pitkä aika!! Vaikka työstäni tykkäänkin kovasti, uskon että saisin aikani kulumaan myös kotosalla. Lisäantia työpäiviin tuo puhelut kotoa, milloin on kukko karkuteillä milloin viiriäinen. Tylsää ei ole vaikkei läsnä olekaan kokoaikaa 🙂 Joulusta puheen ollen, tonttupaja on koko vuoden puuhastellut ja voi tätä ideoiden määrää, mistä kaikkeen vaan löydän aikaa?!